top of page

Tervetuloa perheet, lapset, nuoret, aikuiset, soittamaan pianoa iloisessa ja välittävässä ilmapiirissä. Pianotunnit ovat suomeksi, ranskaksi ja englanniksi Pariisin Montparnassella, tai etänä Zoomin  välityksellä.

Olen Hanna-Mari, suomalainen pianonsoitonopettaja ja musiikkikasvattaja

(MuM Sibelius-Akatemia).

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta vuonna 2007.

Opetan pianonsoittoa Pariisissa noin kolmellekymmenelle oppilaalle, sekä etänä ympäri maailman. 

 

Yhteistyössä aivotutkija Pia Rämän kanssa (Pariisin yliopisto CNRS) toteutamme työpajoja musiikin vaikutuksista kieleen ja aivojen hyvinvointiin.

Opetusmetodini perustuu

Pohjoismaiseen pedagogiikkaan ja sen 3 pääkohtaa ovat:

Yksilöllistäminen

Edistyvä oppiminen

Jakaminen

Ohjelmisto on yksilöllinen, ja oppilaan motivaation vaaliminen on tärkeää. Sovitan myös oppilaille heidän lempikappaleitaan.

Askel askeleelta opiskelija oppii

kommunikoimaan musiikin kautta.

Musiikin teorian perusteet

integroidaan leikkien ja pelien

kautta hauskaksi osaksi oppitunteja.

Joka lukukausi oppilas pääsee esiintymään ja jakamaan oppimaansa läheisten ja muiden soittajien kanssa. Osallistuminen on vapaaehtoista.

Hinnasto

2026-2027

Yksityistunnit

Kesto 45 minuuttia

50€ /kerta

Montparnassella

45€ kerta

etätunti

Yksityistunnit

4 kertaa/kuukausi

koulujen lomien mukaan

Yksityistunnit

Kesto 30 minuuttia

40€ /kerta

Montparnassella

35€ / kerta

etätunti

Yksityistunnit

4 kertaa/kuukausi

koulujen lomien mukaan

Miniryhmä

Kesto 60 minuuttia

 

40€ /kerta

Montparnassella

-

Miniryhmä

 2 - 3 oppilasta

(jokaisella oma piano)

4 kertaa/kuukausi

koulujen lomien mukaan

G.png

"Hanna-Mari on loistava pianonsoitonopettaja. Luova ja sopeutuvainen, hän ammentaa inspiraatiota makutottumuksistamme ehdottaakseen kappaleita, joista nautimme."

(Google käännös)

 

Maïder Ferras

G.png

"Hänen tarkkaavaisuutensa ja kärsivällisyytensä ovat huomionarvoisia. Suosittelen häntä lämpimästi..."

(Google käännös)

Roza Char

G.png

"Erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen. Hän osaa vangita lapsen huomion ja innostaa heitä jatkamaan pianonsoittoa."

(Google käännös)

 

Mahsa Golshani

Uusi työkuva.png

Tervetuloa 

soittamaan 

pianoa!

Pianostudioni sijaitsee Pariisissa, Montparnassen aseman vieressä, tai etänä Zoomissa.

Seuraa

  • Instagram
bottom of page